Kesäkuu

kesäkuu

Möhmöttien vuodenkierto on edennyt puoliväliin. Aika näyttää, milloin tarina saa jatkoa, sillä olen alkanut tehdä myös Sairaanhoitajaliitolle sarjakuvaa kerran kuussa, ja pidempiäkin tarinoita on vireillä. Lisäksi näyttää lopultakin siltä, että koko kevään odottamani metalligrafiikan kurssi pystytään järjestämään jo ensi viikolla. Jos haluat nähdä siitä kuvia, postailen niitä todennäköisesti instan puolelle.

Virittelen työn oheen opintojakin syksystä alkaen, mutta siitä myöhemmin lisää. Antoisaa kesää!

Helmikuu

helmikuu_blogiin

Möhmötit jatkavat siis kotoiluaan, vaikka kävivätkin Suomi-Espanja Seuran Lumikide kohtaa auringon -blogissa  muistelemassa, millaista olikaan matkustaa.

Itse suunnittelen nojatuolimatkaa Porvooseen eli vuoden ensimmäiselle sarjisfestarille Å-festiin. Aion istua mukavasti kotosalla ja seurata festarin kanavalta lähes kaiken, mitä tuleman pitää. Samalla rustaan omaa kuvakässäriäni, jos suinkin maltan. Mukavaa festarointia itse kullekin!

Koronan vuosi

En ole ainoa, joka on tänä vuonna viettänyt enemmän aikaa kotonaan kuin vuosiin, kenties koskaan, ja silti päivittänyt vähemmän blogiaan. Jotenkin tuntuu, ettei ole ollut päivitettävääkään, mutta eihän se ole totta.

jotain

Ylläolevan kuvan tein Vastatuulen saluunan numeroon 5. Olin vahvasti mukana vielä kyseisen lehden kevään ja syksyn numeroissa, ja kuinka ollakaan, siellä Möhmötitkin muistelivat menneitä matkojaan.

espanjassa

Kesällä piti oleman Entä sitten, kun en itse enää pysty? -sarjakuvani näyttely Käpyrinteen palvelutalon galleriassa. Onneksi kyseisen talon puuhanaiset innostuivat (tässäkin asiassa!) ja jaksoivat rakentaa näyttelyn verkkoon, kun talon ovet oli syytä pitää säpissä. Tein näyttelyyn liittyen muutaman lyhyen videonkin, jotka löytyvät täältä.

Ja kiitos Railikin, yhteisen Tähti-sarjakuvamme originaalit eli suuret tekstiilitaulut ovat pääsemässä jälleen esille, tällä kertaan Tornion kuvataideseuran Taidekamarin seinille ensi tammikuun ajaksi, mikäli epidemiatilanne sen suinkin sallii.

Kaikesta innostavasta huolimatta olo on kyllä välillä ollut tällainenkin.

charset=InvalidCharsetId binary comment

Jos joululahjoja toivoisin, mielenrauha olisi listan kärjessä.

Kevättä ilmassa

Siis katupölyä, köh! Mutta myös auringonvaloa! Ehkä siihen liittyen työpöydälläni näyttää nyt tältä:

afKlint

Kuvataideopinnot vievät näin etäopintojen aikakaudella jo ihan fyysistäkin tilaa sarjakuvan työstämiseltä. Henkistä tilaa ne ovat vallanneet syksystä saakka.

Jotkin sarjakuvahankkeet kuitenkin etenevät. Laten ja kumppanien Vastatuulen saluunan neljäs numero ilmestyi viime viikolla ja Möhmötit jatkavat siinä esittäytymistään.

nirskaus

Poikkeustilaan sopivasti nekin pyörivät ihan kotosalla. Saa nähdä, mihin sarjakuvat jatkossa sijoittuvat, jos tämä kotiympyröissä pörrääminen jatkuu pitkäänkin!

Syyshulinoita

Huh. Syksy on ollut täynnä aikatauluja, mutta osin hyvin innostavia sellaisia, joten ei auta valittaa. Olen nimittäin alkanut opiskella kuvataiteen perusteita! Tänä syksynä olen mm. tehnyt tuttavuutta värikynien kanssa.

Habanero

Joistain piirustuksista saattaa valmistua uusi pienlehtikin Oulun Sarjakuvafestivaaliin mennessä. Jos aika riittää.

kasveja

Osallistun Oulussa myös Pop up -näyttelyyn, joten ahkeroin Minun kehoni -pienlehtiä lisää. Sitä ja tietysti syksyllä ilmestynyttä sarjakuvaani Entä sitten, kun en itse enää pysty? myyn festareilla tutusti Laten ja kumppanien pöydässä.

pienlehtiä

Laten ja kumppanien Vastatuulen saluunasta ilmestyy festariin mennessä jo kolmas numero. Ensimmäinen vuosikerta on sitten kasassa! Itseltäni uutukaisessa esittäytyvät tällaiset tyypit.

möhmötit

Lisäksi teen uuteen, pidempään sarjakuvaan kuvakäsikirjoitusta, mutta siitä lisää sitten, kun pääsen testailemaan hahmoja luonnostasolla.

Monenlaista tapahtuu, vaikka blogi onkin jäänyt valitettavan syrjään. Pieniä kurkistuksia päivitän kuitenkin instaan tätä tiuhemmin. Ne löydät nimellä nnlpplnn.

Festareita kohti

Toukokuussa otin siveltimet käteen ja maalasin loppuun sarjakuvani, jota tein ahkerasti reilua vuotta aiemmin. Matkassa oli mutkia, kuten kai aina, mutta nyt olen tyytyväinen, kun sarjis on painotuoreena kohta festivaalipöydällä.

/ In May I took my brushes and finished my comic, which I hardworkingly made a bit more than a year ago. There were twists and turns, like always, I suppose, but now I’m happy, when comics is just published and will soon be on a festival desk.

Entä sitteneitä

Kävin juuri tänään ripustamassa myös kehomyönteisen Minun kehoni -näyttelyni Kinaporin palvelukeskuksen käytävälle ja vitriiniin, näppärän kävelymatkan päähän Helsingin Sarjakuvafestivaalien alueelta siis. Keskus aukeaa viikonloppuisinkin jo klo 9, joten jos tulee bussilla tai metrolla Sörnäisiin, voi kävellä ensin Kinaporiin ja siitä sitten Suvilahteen festaroimaan.

/ Just today I hooked my body positive exhibition My body into the Kinapori Service Center, in a walking distance from Helsinki Comics Festival. Center opens at 9 o’clock at weekends, so if you come to Sörnäinen by bus or metro, you can walk first to Kinapori and then to Suvilahti festival area.

ripustus_Kinapori

Lisäksi olen Laten ja kumppanien kanssa julkaissut jo kaksi numeroa Vastatuulen saluuna -sarjakuvalehteä, joten festaritunnelmat ovat valmiiksi korkealla.

/ I also have published with Late and friends at last two issues of comics Vastatuulen saluuna, so I’m in good festival spirit already.

Vastatuulensaluuna_2

Näkemisiin Helsinki Zine Festissä siis!

/ So see you at Helsinki Zine Fest!